Kiinnostus teknologiaan ja halu auttaa toivat tuen ja tuotekehityksen pariin
Ville Vakoniemen ura IT-alalla sai alkunsa innostuksesta uusia teknologioita kohtaan ja halusta auttaa läheisiä teknisissä ongelmissa. Nyt hän työskentelee Vitec Katrinalla tuoteasiantuntijan monipuolisessa tehtävässä auttaen samalla asiakkaitamme tuen puolella.
Vitec Katrinan henkilöstöön on tullut uusia vahvistuksia – tässä artikkelissa esittelemme heistä tuoteasiantuntija Ville Vakoniemen! Monen IT-alalle päätyneen kiinnostus tietotekniikkaan on saanut alkunsa pelaamisesta. Näin ei kuitenkaan ole Villen kohdalla, sillä häntä ovat aina kiinnostaneet enemmän tietotekniikan tuomat mahdollisuudet. ”En ole ikinä tykännyt tietokoneella pelaamisesta. Mutta olen aina ollut innoissani, jos on julkaistu uutta teknologiaa. Olen myös päässyt auttamaan vanhempia ja sisaruksia esimerkiksi puhelimien ja tietokoneiden käytössä. Voisi siis sanoa, että sitä kautta veri on vetänyt teknisen tuen puolelle”, Ville kertoo.
Ura alkoi poikkeuksellisten opintojen jälkeen
Villelle oli jo lukioaikana selvää, että hän haluaa opiskella jotain IT-alaan liittyvää. Opiskelupaikka aukenikin vuonna 2020 Jyväskylän yliopistosta tietojärjestelmätieteen puolelta ensimmäisellä yrittämällä. Itse opiskeluaika osoittautui tosin erilaiseksi, kuin hän tai kukaan muu oli odottanut: ”Oli mahtavaa päästä opiskelemaan. Mutta sitten koronaepidemia alkoi heti opintojen alussa – sen vuoksi opinnot täytyi suorittaa pääosin etänä.” Ville teki perusopintojen lisäksi mm. digitaaliseen markkinointiin ja ohjelmointiin liittyviä kursseja. Hän valmistui vuonna 2025.
”Työtilanne IT-alalla oli ehtinyt muuttua paljon opintojeni aikana. Työskentelin valmistumiseni jälkeen asiakaspalvelussa, minkä lisäksi pääsin mukaan Sarasen rekrytoivaan koulutukseen. Eräänä päivänä sain sitten Saraselta puhelun, jossa kerrottiin, että Vitec Katrinalla olisi paikka vapaana.” Työnkuva kuulosti sopivalta, vaikka Vitec Katrina ei ollutkaan Villelle entuudestaan tuttu. Haastattelujen jälkeen ovi avautui rekrytoivaan koulutukseen – ja lopulta vakituiseen työpaikkaan.
Projektina Taito AI-apurin luominen
Villen IT-tausta, kokemus asiakaspalvelusta ja kiinnostus työskennellä teknisessä tuessa tekevät hänestä oivallisen lisän Katrina-tiimiin. Hänen työnkuvansa tuoteasiantuntijana on hyvin laaja. ”Pääsin jo harjoittelujakson aikana testaamaan monipuolisesti hommia ja osallistumaan eri projekteihin. Tällä hetkellä työnkuvaani kuuluu mm. tuotetuen tehtäviä, tuotevastaavan töitä ja markkinointia”, Ville sanoo.
Tuotevastaavuus liittyy Katrina Taito -koulutuspalveluun sisältyvään Taito AI-apuri-chatbotiin, jonka Ville Vakoniemi ja Jarmo Venäläinen lanseerasivat harjoitteluaikanaan yhdessä muun Katrina-tiimin kanssa. Taito-palvelun hankkineet asiakkaat voivat kysyä AI-apurilta neuvoa vaikkapa tietyn Katrinan ominaisuuden käytöstä – botti antaa sekä kirjallisen vastauksen että mahdollisuuksien mukaan videon. Se osaa jopa kertoa mistä kohdasta videota tarvittava tieto löytyy.
Tekoälyä hyödyntävät keskusteluratkaisut eivät olleet Villelle entuudestaan tuttuja. ”Aikaisempi kokemukseni pohjautui enemmän ei-tekoälyllä toimiviin chat-alustoihin. Tekoälypohjaisen palvelun kehittäminen on vaatinut uuden oppimista ja ratkaisujen hiomista. Taito AI-apuria kehitetään edelleen, mutta se on osoittautunut jo nyt suosituksi ja asiakkaille hyödylliseksi työkaluksi.”
Monipuolisuus innostaa
Villen mukaan yksi parhaimpia puolia Vitec Katrinalla työskennellessä on työpäivien vaihtelevuus. ”Pidän siitä, että aina on jotain erilaista tekemistä – tukivuoroja, palvelujen kehittämistä, testaamista ja uuden ideoimista. Tässä työssä voi myös oikeasti vaikuttaa. Seurakunnilla on iso merkitys suomalaisten elämässä. Omassakin perheessä on tullut tarvetta varata esimerkiksi kastetilaisuuksia – voin työssäni auttaa seurakuntia kehittämään sähköisiä palvelujaan, kuten varausten tekoa.”
Työssä viihtymiseen vaikuttavat myös työkaverit. ”Työporukka on tässä ihan valtava etu. Jo ensimmäisen viikon jälkeen tuntui siltä, että olen solahtanut tosi hyvin joukkoon – en olisi ikinä uskonut, että niin hyvä vastaanotto on missään”, Ville kiittelee. Entä sitten kun työkone menee kiinni? ”Vapaa-ajallani harrastan liikuntaa. Käyn tällä hetkellä kuntosalilla ja uimassa, minkä lisäksi käyn mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi laskettelemassa, golfaamassa tai pelaamassa koripalloa. Monipuolisuus siis innostaa sekä työssä että vapaa-ajalla!”